Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava siitä, että tulisija voidaan nuohota esteettä. Lisäksi on huolehdittava siitä, että savuhormille on esteetön ja turvallinen pääsy. Se tarkoittaa turvallisia ja asianmukaisia tikkaita ja tarvittaessa kattosiltoja. Kiinteistönomistajan ja -haltijan tulee huolehtia siitä, että savuhormille on esteetön ja turvallinen pääsy. Tikkaiden, kulku- ja työtasojen tulee olla kiinteästi asennettuja ja tarkoituksenmukaisesti sijoitettuja.
Rakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä on oltava paloturvallisessa paikassa palamisjätettä varten palamaton astia. Tarkoituksenmukainen tuhka-astia on esimerkiksi kannellinen peltisäiliö.
Nuohouksella ja puhdistuksella saadaan aikaan merkittävää energiansäästöä. Ympäristömme kannalta on tärkeää, että polttamalla tuotettu energia saadaan mahdollisimman hyvin talteen. Tulisijan hyötysuhteeseen voidaan vaikuttaa merkittävästi polttamalla oikein ja pitämällä tulipinnat puhtaana.
Sadesuoja vähentää sadeveden ja lumen pääsyä hormeihin, suojelee savupiippua rapautumiselta sekä parantaa vetoa. Sadesuoja tulee tehdä kokonaisuudessaan syöpymistä vastaan suojatusta metallista. Sadesuojaa asennettaessa on huomioitava, että savuhormit on helposti tarkastettavissa ja nuohottavissa: Savupiipun ja suojan väli tulee olla vähintään 200 mm, mutta toimivuuden kannalta ei kuitenkaan yli 300 mm korkea. Suojan kansi tulee olla helposti irrotettavissa kokonaan tai saranoitu. Kannen kiinnitykset esim. siipimuttereilla tai liukutapeilla. Savupiippuun, jossa on useampi rivi hormeja vierekkäin, asennetaan saranoitu suoja. Työtaso (kattosilta) savupiipun ympäri on välttämätön, jotta suojan avaaminen/irrotus onnistuu turvallisesti. Savupiipun öljylämmityshormi on jatkettava sadesuojan läpi, jotta vältetään syövyttävien savukaasujen tiivistyminen sadesuojan kannen alapinnalle. Suojan kansi on hyvä mitoittaa hieman savupiipun poikkipinta-alaa suuremmaksi, reunojen ylitykset noin 50 mm.